Arjen sankarit

Koronalta ei voi välttyä, vaikka kuinka haluaisi. Se ahdistaa, pelottaa, ja kummastuttaa nyt vähintäänkin, mutta jaksan toivoa että ajan kanssa se tuo mukanaan myös hienoja asioita, joista siellä täällä näkyykin merkkejä - toisten tsemppaaminen, lähipiirin auttaminen, ahdistuneitten rohkaiseminen nyt ainakin.

Meillä on läheisiä terveydenhoitoalan ystäviä, jotka elävät koronaa siellä eturintamalla. Heidän jaksamisensa ja selviytymisensä viedään kaiken tiedon valossa pian äärimmäisyyksiin. Lomia perutaan, työajat paukkuvat kaiken sen lisäksi, mitä meidän tavallistenkin ihmisten arkea sotkemaan ilmestyneet rajoitukset tuovat tullessaan.

Kun jotakin näin totaalista tapahtuu, nämä valitettavasti alipalkatut sankarit ovat niitä, joitten harteilla meidän kaikkien selviytyminen sitten loppupelissä lepää. Sairaanhoitajat, lääkärit, poliisit, pelastuslaitos, jne. Eikä sovi unohtaa lastenhoitajia, ruokakauppojen henkilökuntaa ja muita peruspalveluita pyörittäviä raatajia.

He eivät saa mahdollisuutta jäädä kotiin, vaikka haluaisivatkin.

Paikallinen VPK meillä, pahoittelut kuvien laadusta

Tässä starttaamassa kylmäsavusukellusta meidän töllissä

Arjen sankarit

Arjen sankareitten joukkoon kuuluvat luonnollisesti myös sopimuspalokuntalaiset, sillä varsinkin täällä saaristossa VPK:n merkitys on suuri. Vapaaehtoiset palokunnat tekevät korvaamatonta työtä ja ovat mukana jopa yli 60 prosentissa tehtäviä. Valitettavasti me normikansalaiset ymmärrämme tällaisten toimijoitten arvon usein vasta sitten, kun sen kohtaa omalta kohdaltaan ikävässä tilanteessa. Silloin kun tuli on jo irti.

Meidän töllin työnjohtaja, sairaankuljettaja ja hyvä ystävämme (Tomppa hänkin) on luonnollisesti myös palomies - kuinkas nyt muuten. Kun hän juuri ennen koronahässäkkää kysyi, sopiiko että paikallinen VPK tulee harjoittelemaan kylmäsavusukellusta ja uhrin etsintää meidän piharakennuksen pimeyteen, oli siihen helppo heittäytyä mukaan.

Se että ajauduin itse sinne piharakennuksen vintille "uhrin" rooliin, hämmentää vähän itseänikin, mutta jotenkin mut siihen nakitettiin. Kun siellä vintin piippuhyllyllä pimeyden keskellä pienenä piilottelin, ehdin myös miettimään, että nämäkin kaikki minua etsineet miehet oikeasti laittavat itsensä likoon silloin kun tosi on kyseessä.

Nimellisellä korvauksella, mutta välillä suuriakin riskejä ottaen. Ja henkiä pelastaen.

Meidän vintti koluttiin aika perusteellisesti :)

Meidän työnjohtaja ja arjen sankari Tomppa.

Pysytään kotona!

Pysytään me jotka voimme kotona, jotta eturintamalla taistelevilla sankareilla olisi parhaat mahdolliset olosuhteet auttaa meitä muita.

Meidän on ehkä helpompi täältä Kemiönsaarelta huudella, sillä elämme aikalailla eristyksissä muutenkin. Puhtaaseen luontoon pääsee suoraan ovelta ja normaalistikin voi mennä päiviä, ettei saada edes näköyhteyttä muihin ihmisiin.

Meidän frisbeegolf harrastuskin on sillä tavalla yksinäinen, ettei tuolla metiköissä rämpiessä yleensä törmää kehenkään. Tutussa pienessä porukassa on helppo pitää parin metrin etäisyys toisiin, minkä me myös pyrimme pitämään.

Ei halailua, käden paiskaamista pelaajakaverin kanssa, eikä muutakaan fyysistä kontaktia. Sen sijaan kuitenkin mukavaa yhdessäoloa, puhdasta ulkoilmaa ja aina tarpeellista liikuntaa. Hermothan siellä luonnon sylissä lepää.

Isoin muutos meidän arkeen on juniorin muuttaminen takaisin yläkertaan, sillä pakkohan tyyppi oli pelastaa lähelle. Yläkerrasta kuuluu välillä ärräpäitä, kun etäopiskelu ei sujukaan muitta mutkitta. Toisinaan yläkerrasta kuuluu myös sähkökitaran vingutusta, joka on täysin uusi juttu, sillä tähän asti juniori ei ole osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa iskänsä bravuuriin.

Mutta hei, yritetään me kaikki olla arjen sankareita. Koitetaan jaksaa tätä epävarmaa ja yllättävää tilannetta, sillä mitä nopeammin päästään takaisin normaaliin vapauteen ja elämään, sen mukavampaa se on.

Jos vappu onkin jo peruttu, tehdään kaikkemme ettei juhannusta tarvitsisi perua.

Pus💜