Koronakevään kuulumiset, osa 1

Siis eihän teidän elämä ole yhtään muuttunut. Miettikää mua, mun elämässä kaikki on päin h*lvettiä!

- totesi juniori pari päivää sitten, kun kävi ilmi ettei siitä rajan yli todellakaan pääse.

Niin hups! - sen verran rebeleitä me oltiin, että yritettiin päästä rajan yli juniorin Saunalahden kämpille täydentämään tyypin karanteenivarustusta. Tarkoitus ei ollut harhailla mihinkään muualle kuin sinne hakemaan skeittilautaa, vaatteita ja pelikonsolia sun muuta. Mutta läpi ei päässyt, ja poliisisetä oli hyvin hyvin vihainen.

Uudestaan ei rajanylitystä testata. Eikä tuotakaan olisi tehty, mutta yritettiin pientä mielenpiristystä kun juniorilla käy aika pitkäksi täällä "turvasatamassa". Toisaalta oli ihan hyväkin pyörähtää "rajalla", niin loppui se jatkuva painostaminen että "tarviin sitä ja tätä että selviän täällä pöpelikössä".

Tottahan juniori kyllä laukoi - toisin kuin hänen, meidän elämää ei korona ole juurikaan muuttanut. Kaupassa toki käydään paljon harvemmin, eikä vieraitakaan nyt oteta vastaan, mutta muuten elämä rullaa about samaa rataa.

- Paitsi että juniori on täällä ja se on mielettömän kivaa, kunhan se ei kiukuttele kyllästymistään.

- Ja paitsi sekin, että kaikki meidän frisbeepelikaverit jäi rajan toiselle puolelle ja nyt on vähän yksinäistä. Onneksi Taalintehtaan radalle on sentään päässyt vielä pelaamaan, Uudellamaalla moni rata onkin jo suljettu.

- Ja paitsi myös se, ettei reissuun tartte lähteä. Se on toki melankolista, mutta säästyypä muutenkin hupenevat rahat.

- Pari yrityskuviotakin meillä oli suunnitelmissa, mutta ne voi toistaiseksi painaa naftaliiniin. Ehkä niitten aika tulee sitten joskus. Ehkä ei.

Ehkä mä hakeudun kesäksi jollekin lähitilalle maatalousappariksi, niillä kun on kuulemma pulaa työntekijöistä ja itsellä taas pulaa lompakon täytteestä.

Ekan kerran koko talvena tuli talvi.

Välillä pitää tehdä klapeja.

Remppa edistyy

Ainakin nit noi, kuten Thaimaassa sanottaisiin - eli hitusen vaan. On asioita joita me jo osataan tehdä ja sitten on asioita joissa onnistutaan epäonnistumisen kautta. Sitten on niitäkin asioita joihin tilataan suosiolla ammattilainen.

Mä löysin Torista 1900 -luvun alun pirteän keltaisia kaakeliuunin laattoja HALVALLA, ja hinkkasin meidän kylppärin lattialla niistä viikon verran vanhaa laastia irti. Millä ihmeen sikafleksillä noita laattoja ennen vanhaan oikein kiinnitettiin? Duuni oli karmea ja sormet pitkään ruvella, ja mikäli tuolle työlle laskisi jotain hintaa, niin halpojahan ei kaakelit sitten loppupelissä olleet.

Mutta laatat tuli jynssätyksi (pari niistä halkesikin), enkä kaiken työn jälkeen todellakaan halunnut itse "harjoitella" niitten laatoittamista muuriin kylkeen, joten tilasin suosiolla meidän työnjohtajan paikalle.

Eikä ammattimiehellä sellaisessa hommassa kauaa nokka tuhise. Hyvä tuli, ja hiton hyvä etten enää tässä kohtaa alkanut säästämään.

Meidän keittiösaarekkeen ympärille on HISSUKSEEN muodostumassa ulkokuori, mutta tällä tahdilla veikkaan sen valmistuvan ehkä kesäksi. Meidän puuhailut ei yleensäkään suju sormia napsauttamalla, mutta sen asian kanssa on melkein jo opittu elämään.

Jotenkin mun vatsanpohjassa kutisee kuitenkin sillä tavalla, että kesäksi suunnitellun remppa-aikataulun saa suunnitella uudestaan. Rajojen sulkemiset ei myöskään auta tässä yhtään, saattaa nimittäin jäädä kesän kaikki kivat talkoobileet pitämättä.

Ja sitten en kyllä ala mitään...

En tiedä mihin jouduttais ilman meidän työnjohtajaa...

Kiva tuli, muuri pitää vielä maalata uudestaan.

Mulla on visio tosta saarekkeesta, saa nähdä mitä tulee...

Kesä tulee

Olen jo pitkään kuulostellut sitä uljasta kaikua taivaalla, minkä kurkiauran saapuminen saa aikaiseksi. Vaikka rinnassa syksyllä väänsikin Suomeen jääminen, oli uskomattoman haikeata ja upeatakin seurata kurkien kokoontumista meidän pelloille ja vihdoin valtavien lintujen lähtöä lämpöisiin maihin.

Nyt kurjet ovat saapuneet tuoden lupauksen kesästä. Vaikka sitä koko laumaa ei ole vielä saatu kiikariin, niin muutaman ryhmissä olen jo kurkia nähnyt.

Sinivuokot nostavat päätään, leskenlehdet ilmestyivät ojien pientareille ja ilves huutaa lähimetsässä itselleen kumppania. Vaikea käsittää että on vasta huhtikuun alku, sen verran pitkään on kunnon kevät ollut ihan hilkulla.

Kunnes sitten tulikin talvi. Ensimmäinen talvi tänä talvena, joka ollaan Kemiönsaaressa nähty.

Me ei sitä kaivattu, mutta koirilla oli niin hauskaa, ettei taluttajan askelissa meinannut pituus riittää. Hyvä kun pystyssä pysyin, sen verran oli turreilla hippulat vinkumassa.

Sieltä se kauan odotettu kesä kuitenkin tulee. Se ei piittaa koronasta, kuten ei muuttolinnutkaan. Luonto elää omaa elämäänsä meidän karanteeneista ja rajoituksista huolimatta. Se ei tiedä viruksista tuon taivaallista, siksi sen seuraaminen onkin rauhoittavaa ja toivoa antavaa.

"Elämä jatkuu" - luonto opettaa.

Toivotaan että korona saadaan haltuun ja rajat auki. Mä ymmärrän hemmetin hyvin, kuinka paljon ottaa aivoon jos mökille tai veneelle ei pääse, kun on koko seitsemän kuukauden mittainen marraskuu odotettu niityllä kirmaamista.

Pysytään silti vielä paikoillamme, varsinaiseen kesään on kuitenkin pikkuisen matkaa. Jos ollaan oikein kiltisti, ehkei kesää tarvitse perua.

Tsemihalaus täältä Kemiöstä💛

Salsan ensimmäinen talvi