Himohelteissä - Tupurin frisbeegolf

Hellouta ihanat!

Alkoiko heinäkuu muillakin yhtä koleasti kuin täällä meillä?

Nyt pelottaa ihan vietävästi, että kesä oli menneissä parissa helleviikossa ja tässä sitä palataan taas siihen ikuiseen marraskuuhun. SHIT - mä tuun hulluksi jos näin tapahtuu, joten pidetään nyt kimpassa kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että kesä vielä löytäisi tiensä tännekin.

Eikö vain?

Pihalla vois treenailla putteja, jos olisi aikaa ;)

Himohelteissä - Tupurin frisbeegolfrata

Koronakevät teki sen, että frisbeegolfin pariin on löytänyt uusia harrastajia kuulemma älyttömästi, mikä taas on väistämättä johtanut siihen, että ainakin pääkaupunkiseudun fribaradoilla on paikoitellen ärsyttäviä jonoja tiipaikoille. Voin muuten kokemuksesta sanoa, että mikään ei ole nihkeämpää, kuin että joku ryhmä hengittää niskaan, kun yrität epätoivoisesti keskittyä "huippuheittoihin", joita ei vaan tule - ainakaan paineen alla.

Kun pääkaupunkiseudulla kerran on näin, miksipä et lähtisi merta edemmäksi kalaan ja suuntaisi auton keulan kohti maaseudun rauhaa. Radoille joissa saa heitellä aivan omassa rauhassaan, välillä mustikoita napsien ja haikaroita bongaten, kuten me pari päivää sitten Taalintehtaan fribaradalla. Toimi siis toisin kuin me, jotka ollaan aivan naurettavan paikkauskollisia ja pörräillään tasan näillä radoilla, jotka ollaan hauskoiksi koettu, vaikka Suomessa olisi sellaisen 700 uutta paikkaa tutustuttavana.

Myös Karjaan radalla (Raaseporin korilla) on koko kevään ollut huomattavasti viime vuotta enemmän kiekkoilijoita ja jopa naisia, mikä on ollut mukava ylläri. Omat pelikaverit kun on pääsääntöisesti helvetin pitkälle kiskaisevia uroksia, on mahtavaa päästä välillä vaklaamaan naisharrastajien heittoja. Ei tule niin surkea olo, kun huomaa ettei ainakaan ihan kaikki mimmit visko niin upeita kaaria, kuin omat miespuoliset pelikaverit. Saa ikään kuin vähän vertaistukea ja sitä myöten intoa taas itsekin räpiköimiseen. Älkää toki käsittäkö väärin, maailmassa on huikeita mimmipelaajia, itse en vaan (vielä) kuulu siihen ryhmään.

Mutta mekin otettiin vihdoin itseämme niskasta kiinni ja käytiin tuskallisissa himohelteissä tutustumassa vaihteeksi uuteen rataan. Paikaksi valikoitui olosuhteiden pakosta Seppo Pajun suunnittelema Tupurin frisbeegolfrata Salossa, jossa onkin muuten kaikkiaan neljä eri rataa. Me oltiin ensin menossa lähistön toiselle radalle, mutta siellä oli valitettavasti kisat, joita kesäaikaan on yllättävän paljon. Mistä tullaankin siihen, että varsinkin jos lähtee pidemmältä heittämään suuntana joku tietty rata, kannattaa ehdottomasti ainakin kesällä tsekata kilpailuaikataulut Metrixistä, niin ei mene koko matka aivan sunnuntaiajeluksi. Pari turhaa tuntia ajelua suuntaansa on nimittäin aika turhaa.

Tupurin rata vie ainakin helteillä mehut

Tupurin yli neljän kilsan frisbeegolfrata oli niissä helteissä hiton raskas. Hiki valui, paarmat ja kärpäset kiusasi, puhumattakaan extra-askelista, joita tuli hulluna. Ja sehän johtuu hutiheitoista ja niitten aiheuttamista siksak-kuvioista (ensin heität vasemmalle pöpelikköön ja seuraavaksi oikealle -peruskaava).

Tupurin 18 väylää oli pääsääntöisesti pitkiä. Radalla voi kyllä valita amatöörilayoutin, muttei me sellaisia harrasteta, koska äijät ei niihin taivu. Ja tykkään mä itsekin haasteista, vaikka niitä mun tasolla on kiitettävästi muutenkin. Tupurin rata on luokiteltu AA1 -radaksi, mikä tarkoittaa että väylien keskipituus on yli 100 metriä. Pisin väylä Tupurissa on komeat 222 metriä, ja se taisi ollakin jo par 5 väylä. Par 4 väyliä oli monia, haastavia Par 3 väyliä riittävästi ja korkeuserojakin ihan kiitettävästi.

Mäntyjä oli omaan makuun vähän liikaa, sillä yhdellä sun toisella väylällä sai etsiä kiekkoja mustikkapuskista, mutta onhan kyseessä toki metsärata. Niittyväyliä jään aina kaipaamaan, niissä kun saa heitellä sydämensä kyllyydestä pelkäämättä kiekon kolahtamista mäntyyn ja sen myötä katoamista ikiajoiksi.

Summa summarum, ihan jees rata haastavine väylineen ei päästänyt meitä ketään helpolla ainakaan siinä kelissä. Tiipaikat on tekonurmea ja erittäin siistit, roskiksia löytyy ja myös siellä täällä penkkejä hengähtämiseen. En kuitenkaan erityisemmin innostunut tästä radasta liikojen puunrunkojen takia, mutta taidoistahan (tai niitten puutteesta) se johtuu.

Oma suosikkipaikkaani Suomessa pitää siis edelleen Karjaan rata. Samuin unelmarataa kun ei vissiin voi laskea mukaan😅.

Veikö koronakevät myös sut fribakentille tai muuten vaan luontoon?

Tupuri ei muutekseen sovi heti polvileikkauksen jälkeen

mäntyjä riitti...