Taalintehtaan kisat ja pari muutakin fribarataa

Kuten tossa aiemmin uumoilinkin, kävin tyylikkäästi häviämässä Taalintehtaan frisbeegolf -kisat. Enkä nyt puhu pelkästään naisten sarjasta, vaan hävisin koko helahoidon junnut mukaanlukien. En toki odotakaan itseltäni vielä kisamenestystä, mutta olisihan se yllättävää olla joku kerta vaikka tokavika. Voin silti olla tyytyväinen rohkeasta osallistumisestani, sillä Taalintehtaan kisapäivä oli yksi kesän parhaimmista. Vaikka kisat pidettiin syyskuun viimeisenä viikonloppuna, kesä jaksoi vielä näyttää voimansa.

 

Aurinko paistoi, nastaa kisaporukkaa oli paljon muttei liikaa, 24 asteinen ilma oli uskomattoman ihana ja kisajärjestelyt viety äärimmäisyyksiin. Osallistujille oli tarjolla grillimakkaraa, kahvia ja pullaa (yksi kisakaveri tarjosi myös oluen) ja palkinnotkin oli sitä luokkaa, että vaivaa oli todella nähty ja sponsoreita kaivettu. Myös rata oli talkoovoimin tampattu ja raivattu huippukuntoon ennen kisoja, eikä meidän kisoihin osallistujien tarvinnut muuta kuin nauttia kesän viimeisestä lämpöisestä päivästä. 

 

Huippukelistä huolimatta jouduin kylläkin itse heittämään muutaman kirosanan ilmoille useammastakin puskasta ja keräämään levinnyttä kiekkorepun sisältöä mustikanvarpujen seasta moneen otteeseen, sillä sen verran usein tuli vedettyä stongan yli maahan pudonneitten lehtien takia - kiitos liian liukkaitten lenkkareitten. 

 

Note to myself - panosta nyt viimein edes hiukan parempiin varusteisiin.

 

Fribakisat Taalintehtaan kauniissa maisemissa.

Osallistujia oli kolmessa polvessa.

 

Naisten sarjassa meitä kilpailijoita oli tasan kaksi, ja kuten tossa yllä mainitsin, sijoituin naisista viimeiseksi. Mutta, koska meitä neitoja oli VAIN kaksi, sain sarjan hopeamitalistina huikeat palkinnot - Peak Performancen pyyhkeen kiekkojen kuivaamiseen, pizzalahjakortin Taalintehtaan Strandhotelletiin, sekä pienen pokaalinkin. Peakin korkealaatuinen pyyhe on jo ollut kovassa käytössä ja pizzan käyn satavarmasti lunastamassa myös, enkä vähiten rakennuksen takia, jolla on perinteet jo vuodesta 1850. Vaikka itse pyrin välttämään viljaa, teen tässä kohtaa poikkeuksen, sillä Strandin pizzat on kuuleman mukaan testaamisen arvoisia.

Kisamenestyksestä siis viis, pääasia on hauskanpito loistoporukassa, jota fribailijat pääsääntöisesti ovat. Kiitokset kisajärjestäjille ja lukuisille sponsoreille, näitä kisoja saisi olla enemmänkin😍!

 

Voittajan on helppo hymyillä ;)

 

Pari meille uutta fribarataa:

• Puolarmaarin frisbeegolf Espoo
  

Meitä frisbeegolfailijoita on jo niin paljon, että varsinkin näissä pääkaupunkiseudun radoilla se näkyy. Sillehän ei mitään voi ja vaikka itsekin olen innoissani harrastajamäärien kasvusta, tykkään enemmän kierrellä näitä "maaseudun" ratoja väljyyden takia. Olen nimittäin huomannut sen, että tiipaikalla kun niskaan huohottaa jo seuraava porukka, stressikäyrä nousee eikä heitot mene lähimainkaan sinne minne suunnittelin. Paineen alla tulee heitettyä liian kovalla kiireellä alta pois, eikä "paineen alla" omasta mielestäni ole synonyymi iloiselle päivän vietolle. Mutta kaikkea ei voi saada ja ymmärrän hiton hyvin lajin jatkuvasti nousevan suosion. 

Puolarmaarin puisto/metsärata sijaitsee Keski -Espoossa ja siellä on poikkeukselliset 20 väylää (yleensä niitä on 18), mutta kierros on nopea riippuen tietenkin jonoista. Eräänä aurinkoisena elokuun iltana siellä ollessamme aloitusväylälle jonotti 21 tyyppiä ennen meitä, ja se jo laskee ainakin omaa fiilistä ihan huolella. Eli kesäiltoina ei meikäläistä enää tule Puolarmaarissa näkymään, mutta onneksi päiväaikaan arkisin sielläkin on väljempää. 

Täällä böndellä me ollaan totuttu ruhtinaallisen pitkiin väyliin (Salo, Tammisaari, Taalintehdas, Lohja, Karjaa, ym), ja niihin verrattuna nämä Puolarmaarin väylät tuntuivat vähän neppailuilta. Älkääkä käsittäkö väärin, haasteita Puolarmaarissakin riittää ja puskat on tulleet tutuiksi, väylät vaan on aika paljon lyhyempiä kuin mihin ollaan tän lyhyen "uran" aikana totuttu. Noi lyhyemmät väylät on kyllä toisaalta  superhyviä harjoituksia lähestymisiin, pitkiin putteihin ja kaiken maailman hysseihin, joita meikäläisen ainakin olisi huolella treenattava. Jännä ettei mitenkään ehdi riittävästi harjoittelemaan, vaikka meillä on ihan loistopaikat ja pari koriakin omalla pihalla. 

Puolarmaarin fribaradan pisin väylä näyttäisi olevan 111 metriä ja lyhyimmät alle 50. Monia holarimahdollisuuksia siis niille tyypeille, jolla kiekko lentää sinne mihin suunnittelee. Pari puroa (varsinkin väylän 20 puro) aiheuttaa omat jännitysmomenttinsa, sillä tiettävästi nälkäinen puro on imaissut monia kiekkoja. Opasteet on hyvät ja metsäväylätkin sen verran hienossa kunnossa, ettei sinne ihan helpolla kiekkoja kadota.

Ihan jees rata (paitsi ruuhkat) varsinkin aloittelijoille, joka sopii mainiosti rentoon kesäpäivän viettoon (paitsi ruuhkat).

Mainitsiko joku ruuhkat? Vitsi mä tulisin varmaan hulluksi Talissa, jonka ruuhkista olen kuullut kauhutarinoita...

 

Laakspohjan ratakartta

• Laakspohja Disc Golf Course

Lohjalla sijaitseva Laakspohjan 18 väyläinen fribarata oli oikein nasta tuttavuus. Meidän eka kerta Laakspohjassa heitettiin päiväaikaan, kuten me yleisestikin pyritään tekemään ihan ruuhkien takia, ja mieluummin vielä arkipäivisin. Kohtahan tilanne on joka tapauksessa se, että jos ei hanki kiekkoihin saatavia ledivaloja (jep, sellaisiakin on), niin vaikea niitä lättyjä on pimeän tullen puskista löytää. 

Lohjan radalla oli mukavasti vaihtelua pisimpien väylien ollessa 210 metriä ja lyhyempien alle 50, eli meillä vähän lyhyemmälle heittävilläkin on mahkuja useampiin pareihin. Lohjanharjun molemmilla puolilla olevalla  metsäradalla pääsee heittämään niin jyrkkään ylämäkeen kuin alamäkeenkin, ja vaikka kyseessä onkin metsärata, on se miellyttävästi putsattu ylimääräisistä puskista joihin kadottaa kiekot. Osa väylistä on kuumottavasti jyrkänteen reunoilla ja veikkaan että useampi tyyppi on joutunut tovin jos toisenkin etsimään jyrkänteen alapuolelle sukeltaneita kiekkojaan. 

 

Rata oli loistavassa kunnossa ja mitä mielipiteitä luin, niin Lohjan liitokiekkoilijat ry:n porukka huolehtii radasta yleisestikin erittäin hyvin. Ilmeisesti ykkösväylän viereen on heidän toimestaan rakennettu myös grillikatos, vaikka me ei sitä tällä ekalla kerralla hiffattukaan. Ja toisin kuin monessa muussa paikassa, jokaiselta tiipaikalta löytyy myös roskikset, ja senpä takia rata oli myös erittäin siisti.

Eipä ole Lohjan Laakspohjan rataa turhaan kehuttu. Liityin itsekin tähän iloiseen kehujien joukkoon ja annan ehdottomat suosittelut. Kannattaa nimittäin ajaa pidemmältäkin.

Saas nähdä millainen talvi tästä tulee. Viime talvena päästiin heittämään koko sesonki läpi välillä jäillä liukastellen, ja kyllä mä omalta kohdaltani toivon leutoa talvea tällekin kaudelle.

Mites sä, toivoisitko kunnon hankia vai leutoa talvea?