Vieraskynäilijä Beck Samuilta: Jossain on koira haudattuna

Meillä on ollut remontin kanssa niin kiire, etten ole ehtinyt julkaisemaan Samui Becksin kolmatta vieraspostausta - suuret pahoittelut tästä. Nyt kuitenkin takkatulen loimussa ja niskat kaikesta ikkunoitten rapsutteluista jumissa, päätin ottaa lasin viiniä ja istuttaa takamukseni koneen ääreen. 

Blogin seuraajat tietää, että meidän huusholliin on Samuivuosilta eksynyt kolme koditonta saaren koiraa. Yhden rakkaista karvapalleroista menetimme viime heinäkuussa, ja kuten varmasti arvaatte, se oli erittäin raskasta. Vieläkään ei olla selvitty siitä, eikä todennäköisesti koskaan täysin selvitäkään. Varsinkaan kun Bumba vierailee edelleen Tompan unissa muistuttamassa meitä suuresta menetyksestä.

Kukaan Samuilla käyneistä ei ole voinut olla törmäämättä Samui vapaisiin sieluihin - noihin hellyyttäviin liikenteen seassa hölkkääviin ja rannalla paistatteleviin "mustangeihin" (kuten Beck sanoisi). Irtokoiria on joka puolella ja osa näistä väistämättä herättää pelastushalun ainakin itselläni, vaikka kuinka yrittäisin katsoa muualle ja kovettaa sydämeni. Minulta se ei onnistu, eikä monelta muultakaan - onneksi. Mutta koiraan kiintymisellä on hintansa, ja sellaisen tarinan Beck haluaa kanssamme jakaa. 

Hän ei suosittele tarinaa kaikkein herkimmille:

 

Kyllähän nämä paikalliset koirat ovat melkoisia veijareita.

 

Beck: Jossain on koira haudattuna

Samui ja Thaimaa muutenkin on koiria rakastavien ihmisten maamiinamaa! Koiria rakastava ihminen on jatkuvassa kierteessä siihen, miten voisi pelastaa kaikki vapaanoloisen näköiset, joskus niin suloisetkin hauvelit? Nehän ovat joka puolella vapaana juoksevia "mustangeja", jotka yleensä ymmmärtää olla haukkaamatta sitä palaa, mikä hyvin mahdollisesti tarjoaa seuraavan illallisen. 

Paljon kaikkea voi lukaista tästä linkistä https://www.thekohsamuiguide.com/koh-samui-dogs/, mutta tässä kohtaa haluan kuitenkin kertoa omakohtaiset koirakokemukseni saarella. Ne ovat vähintäänkin normista poikkeavia!

Olen aina mielessäni sanonut, että koirat aistivat koiraihmiset. Kolme schäferiä aikaisemmin perheen kuvioissa kertoo, että on koirien kanssa pelattu muutakin kuin pallonheittoa. Yksi merkkihän ei sulje muita pois ja Samuin kolmannella vuodella sinkkuna palloillessani huomasin kaverin, joka halusi kaveria, mutta oli superarka. Kolme viikkoa meni, että illallista tarjottuani hän lipaisi kättäni.

 

Ostin siis koiranruokaa kasseittain tälle vinttikoiran sekoitukselle. Katseemme kohtasivat jantterin kanssa illallisen aikaan, muuten hän pelitti ympäriinsa kuin ensipäivän teini. Mömmöt olivat terassin ulkoreunalla, mutta valehtelematta sijainti ei ollut hyvä. 20 kämppää ylempänä kaikki käyttivät samaa kulkuväylää, osa scoottereilla. Tämä Lassie ei ilmeisesti nuoruutensa takia ymmärtänyt, että osa pelkäsi hänen leikkisiä mopo-jahtauksia. Ikinä se ei purrut ketään, mutta väritti haukuilla tekemisiään.

 

Tätä sitten jatkui, kunnes tulimme halitutuiksi. Ikinä Lassie ei kuitenkaan päässyt kämppään sisään ja sen hän ymmärsi. Yritimme kerran porukalla viedä hänet nuuderointiin, mutta kaksi kilsaa kämpiltä hän repi itsensä väkisin lava-auton lavalta ja hyppäsi pois osuen melkein vastaan tulevaan liikenteeseen. Ei hän ymmärtänyt maailmaa tämän pienen rinkulansa ulkopuolella ja paniikki iski. Iltamömmön aikaan Lassie kuitenkin taas saapui pimeydestä hakemaan päivän selvää sapuskaa.

 

Tästä meni kenties viikko ja Lassie katosi ihmeellisesti. Olin jättänyt pöperöt ulos ja kuulinkin jotain louhintaa television katsomisen lomassa. Sitten jokin sanoi, että nyt ei kaikki ole oikein. Katsoin ulos ja Lassie lähti laukkaamaan. Menin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet päälle ja lähdin Lassie jahtiin. Tunnin jälkeen luovutimme ystäväni kanssa homman, mutta olin jo käynyt apteekista ostamassa tiettyyn myrkytykseen toimivaa hiiltä. Saavuin kämppääni ja oli menettää veren päästäni; Lassie oli jossain vaiheessa ekaa kertaa kömpinyt bungalowiini sisään ja kuollut vessani lattialle, ulosteet ja oksennukset ulkona. Olin jossain vaiheessa nähnyt oudon kupin kämppäni ulkopuolella, missä oli spaghettia, mutta tässä vaiheessa ulos katsoessani spaghettikippo oli kadonnut.

 

Tämä kaveri ei ole Lassie, mutta seurasi meidän frisbeegolf peliä silmä tiukkana.

 

Leffatyyliin: Kolme vuotta aikaisemmin.


Olin ylempänä samassa paikassa, isommassa talossa aitojen kanssa ja Sepi-koira käveli yhtenä päivänä moikkaamaan. Ikinä se ei sitten lähtenyt, kun sai ekat hyvät bilejämät ruoista. Oli jo siinä vaiheessa käynyt vieraissa, koska noin viisi kuukautta myöhemmin talon kulmassa olikin yhdeksän mokomaa. Tiesin itse että aika on vähissä, sillä olin sopinut opetuskeikoista Taiwaniin. Nippanappa seitsemän viikkoisina sitten äiti jää "vahingossa" peruuttavan auton alle (siis sama mesta, missä Lassie koki kohtalonsa Taiwanista palattuani) ja yhtäkkiä olen isä, jonka pitää löytää yhdeksän step-isää pennuille. Löin pentuja koriin ja ajelin ympäri Samuita. Lähtöä edeltävänä päivänä oli vielä kaksi piipittävää, noh vinkuvaa pentua ja sain vinkin jostain suomalaisista, jotka olivat pidemmällä lomalla. Pitkän vonkaamisen jälkeen pennut jäivät sitten heille (jos tunnistat?) ja itse lähdin pariksi vuodeksi karkuun... Taiwanissakin sanoivat kahden vuoden jälkeen, että on vuoden porttari ;)

 

Palasin Samuille, vuosi vierähti ja asuin Maenamin kulmikossa. Yhdestä kahdeksasta bungalowista, asumaton raunion tapainen, esiin astui pieni villakoiraa muistuttava härpäke. Kaikki villat olivat kertyneet sykkyrälle erilaisiin luonnon takiaisiin. Tämä pieni luonnonkappale oli sitten niin peloissaan kaikkea, ettei suostunut ottamaan askeltakaan kämpästä numero 8.

 

Siinä meni helposti viikko, että sai mitään yhteistä ymmärrystä. Kolmannella viikolla sain sitten pesun ja karvojen leikkauksien operaation yhteistoiminnalla hänen kanssaan aikaiseksi. Yhden päivän hän jopa hyppi ja iloitsi seurassamme ennen luolaansa paluuta, mutta sitten seuraavana päivänä löysimme hänet keskeltä nurmikkoa iso pallo kyljessä. Käärme oli purrut häntä kylkeen.

 

Päätin että tämä on tässä. 

Myöhemmin 2008 tein Samui News -videoita Yuotubeen ja kävin myös tutustumassa Samui Dogrescuen pääpaikkaan - haastattelu ja videokin niiltä ajalta on jossain. En voinut olla huomaamatta, kuinka pyyteettömästi nämä ihmiset elävät koirien ehdoilla. Vapaaehtoisia, ruoka ja katto pään päällä liksalla eläviä nuoria, jotka pelastavat Samuita pienen palan kerrallaan.

 

Nämä vapaaehtoiset kiertävät saarta ja pudottavat säkeittäin ruokaa koirille ja kissoillekin, ja temppeleiden munkit sitten hoitavat loput. He myös steriloivat ja tarpeen vaatiessa lopettavat eläimiä. Ovat tehneet sitä jo ennen kuin saarelle saavuin 20 vuotta sitten. Lahjoituksia tulee lähinnä ihmisiltä, jotka ovat saarella käyneet ja kokeneet tämän maailman - kenties voisi sanoa eläinten maailman.

 

Veijo on taistellut ruokapaikastaan ja sen näkee naamasta.

Molemmin puolin "kuokkaa" on taisteluarpia.

 

Kutsun tätä kaveria Veijoksi. Hän lepäsi näillä kulmin, kun 2012 saavuin. Taisteluarvista voi päätellä, että Veijo on saanut taistella monen monta kertaa paikastaan auringossa. Hän on yksi onnekkaista Samuin koirista, joka saa välillä sateen tullen nukkua hotellin aulan katoksen alla. Yleensä kun tienpätkää ajan, Veijo tunnistaa scootterini äänen, eikä juurikaan ole näin vuosina korvaansa lotkauttanut. 

 

Tänään sitten olin pystyssä aamusta ja näin köpöteltiin ekaa kertaa kimpassa rannalla. Vanha kun jo on, otti sitten hotelliin oikopolun, kun itse jäin miettimään koko juttua ja jouduin kiertämään...

 

 

Veijo

Mikäs on näissä maisemissa Veijon kanssa tsuppailla.