Sehän on selvä, että tällä tavalla pysähtyneessä maailmassa jää aikaa syvemmillekin pohdiskeluille. Jopa meille kaiken rempan ja risusavotan keskellä.
Olen huomannut pohtivani suhdettani Samuihin. Tuulessa huojuvien palmujen paratiisisaareen, joka oli kristallin kirkas unelmamme ennen sinne muuttoa. Ja sitä se oli vielä silloinkin, kun pääsimme nauttimaan sen lämmöstä päivin öin, tarvitsematta pakata matkalaukkua pohjoiseen lähtöä varten.
Elämä oli hienoo, monellakin tapaa. Oli lämpöä, oli aurinkoa. Oli rentoa ja oli rakkaita ystäviä. Jokainen aamukahvi nautittiin terassilla ympäröivää tropiikkia syvään hengittäen.
Oli tietenkin myös vaikeuksia ja hermokin meinas moneen otteeseen mennä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna kovin kevyiltä ne ongelmat nyt tuntuvat. Elämä siellä oli erilaista.
Ja kun vielä tarkemmin ajattelee, elämä oli aika täydellistä. Juuri sen tyyppistä unelmaa josta me oltiin uskallettu haaveillakin.
Kobrien kanssa oppi elämään, samoin skorpionien ja muitten nilviäisten. Trooppiset sateet ja tulvat tulivat ja menivät, mutta pääsääntöisesti Samuin taivas oli sininen ja kirkas. Hierojaa ei tarvinnut kylmästä kankeitten lihasten takia, vaan mopolla ajelusta johtuviin lihasjumeihin.
Kreisiin liikenteeseen tottui ja sen seassa oppi navigoimaan melko näppärästi. Juniorin muutamaa onnettomuutta lukuunottamatta siipeen ei juurikaan tullut, vaikka siis hulluja kuskejahan ne thaikut on - ei millään pahalla. Siihen temperamentti vielä päälle, niin avot.
Ystäviä saatiin ja niitä menetettiin, mutta eihän kaikki ole kultaa mikä kiiltää - missään. En kuitenkaan olisi rohjennut edes toivoa niin upeita ystäviä, joita siellä saimme, sekä paikallisia että meitä farangeja. Aivan jäätävä ikävä heitä kaikkia.
Juuri nyt haluaisin istua Stop@Sopassa kuuntelemassa Tompan ja Ouddyn duettoa. Sopan kanssa nautittaisiin hänen salaista "parempaa" viiniään, Rock liittyisi työpäivänsä jälkeen seuraan, samoin kuin ehkä Pekka ja Jukkakin muutamalle oluelle. Hiljainen Patrick nauttisi musiikista sodaveden voimin ja Tawan pyörähtäisi paikalle hieman liian pulskan Coco -koiransa kanssa (joka muuten ui käsittämättömiä matkoja meressä). Ja Mama ja Papa kävisivät tietenkin myös illallisella.
Ai että.
Pystyn melkein tuntemaan Sopan Penang curryn tuoksun nenässäni ja kuulemaan Ouddyn käheän lauluäänen...
Samuilla tehdään hyvää
Koronasta ei huvittaisi höpistä enää yhtään, mutta pakko jakaa vähän Samuin kuulumisia p*skavirukseen liittyen.
Monet niistä ihanista hierojista, tarjoilijoista, rantakauppiaista sun muista - joihin sinäkin lomallasi tykästyit - ovat luonnollisesti menettäneet toimeentulonsa. Samui on kiinni, joten toimeentuloa ei ole. Osa saa 5000 bahtin (n. 140 €) "apurahan", mutta sitäkään ei kuulemma riitä kaikille. Me länsimaalaiset vielä selviämme tästä jotenkuten, mutta siellä tilanne on kertakaikkiaan toinen.
On ollut hienoa seurata, kuinka Samuilla asuvat länsimaalaiset (ne jotka kykenevät) ovat yhdistäneet voimansa; keränneet lahjoituksina rahaa, hankkineet ruokaa ja vettä, sekä muita tarvittavia välineitä ja toimittaneet niitä heille, joilta on mennyt KAIKKI.
Satojen ihmisten jonot ruoanjakelupisteillä päivittäin kertoo paljon karmeasta tilanteesta.
Kiitos Sisters on Samui ja monet muut toimijat!
Olisinpa itsekin siellä nyt auttamassa...
4
Olen huomannut pohtivani suhdettani Samuihin. Tuulessa huojuvien palmujen paratiisisaareen, joka oli kristallin kirkas unelmamme ennen sinne muuttoa. Ja sitä se oli vielä silloinkin, kun pääsimme nauttimaan sen lämmöstä päivin öin, tarvitsematta pakata matkalaukkua pohjoiseen lähtöä varten.
Elämä oli hienoo, monellakin tapaa. Oli lämpöä, oli aurinkoa. Oli rentoa ja oli rakkaita ystäviä. Jokainen aamukahvi nautittiin terassilla ympäröivää tropiikkia syvään hengittäen.
Oli tietenkin myös vaikeuksia ja hermokin meinas moneen otteeseen mennä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna kovin kevyiltä ne ongelmat nyt tuntuvat. Elämä siellä oli erilaista.
Ja kun vielä tarkemmin ajattelee, elämä oli aika täydellistä. Juuri sen tyyppistä unelmaa josta me oltiin uskallettu haaveillakin.
 |
| Pala paratiisia |
Kobrien kanssa oppi elämään, samoin skorpionien ja muitten nilviäisten. Trooppiset sateet ja tulvat tulivat ja menivät, mutta pääsääntöisesti Samuin taivas oli sininen ja kirkas. Hierojaa ei tarvinnut kylmästä kankeitten lihasten takia, vaan mopolla ajelusta johtuviin lihasjumeihin.
Kreisiin liikenteeseen tottui ja sen seassa oppi navigoimaan melko näppärästi. Juniorin muutamaa onnettomuutta lukuunottamatta siipeen ei juurikaan tullut, vaikka siis hulluja kuskejahan ne thaikut on - ei millään pahalla. Siihen temperamentti vielä päälle, niin avot.
Ystäviä saatiin ja niitä menetettiin, mutta eihän kaikki ole kultaa mikä kiiltää - missään. En kuitenkaan olisi rohjennut edes toivoa niin upeita ystäviä, joita siellä saimme, sekä paikallisia että meitä farangeja. Aivan jäätävä ikävä heitä kaikkia.
Juuri nyt haluaisin istua Stop@Sopassa kuuntelemassa Tompan ja Ouddyn duettoa. Sopan kanssa nautittaisiin hänen salaista "parempaa" viiniään, Rock liittyisi työpäivänsä jälkeen seuraan, samoin kuin ehkä Pekka ja Jukkakin muutamalle oluelle. Hiljainen Patrick nauttisi musiikista sodaveden voimin ja Tawan pyörähtäisi paikalle hieman liian pulskan Coco -koiransa kanssa (joka muuten ui käsittämättömiä matkoja meressä). Ja Mama ja Papa kävisivät tietenkin myös illallisella.
Ai että.
Pystyn melkein tuntemaan Sopan Penang curryn tuoksun nenässäni ja kuulemaan Ouddyn käheän lauluäänen...
 |
| Ouddy, me, Rock, Sopa ja Patrick |
 |
| Ihana naapurit Mama ja Papa Sveitsistä |
 |
| Tomppa ja Ouddy keikalla Sopassa |
Samuilla tehdään hyvää
Koronasta ei huvittaisi höpistä enää yhtään, mutta pakko jakaa vähän Samuin kuulumisia p*skavirukseen liittyen.
Monet niistä ihanista hierojista, tarjoilijoista, rantakauppiaista sun muista - joihin sinäkin lomallasi tykästyit - ovat luonnollisesti menettäneet toimeentulonsa. Samui on kiinni, joten toimeentuloa ei ole. Osa saa 5000 bahtin (n. 140 €) "apurahan", mutta sitäkään ei kuulemma riitä kaikille. Me länsimaalaiset vielä selviämme tästä jotenkuten, mutta siellä tilanne on kertakaikkiaan toinen.
On ollut hienoa seurata, kuinka Samuilla asuvat länsimaalaiset (ne jotka kykenevät) ovat yhdistäneet voimansa; keränneet lahjoituksina rahaa, hankkineet ruokaa ja vettä, sekä muita tarvittavia välineitä ja toimittaneet niitä heille, joilta on mennyt KAIKKI.
Satojen ihmisten jonot ruoanjakelupisteillä päivittäin kertoo paljon karmeasta tilanteesta.
Kiitos Sisters on Samui ja monet muut toimijat!
Olisinpa itsekin siellä nyt auttamassa...
 |
| Mun paras ystävä Panom<3 |
 |
| Mieli tekee takaisin. |
