Huh, vihdoin se alkaa - eiku...

Mä olen ollut viime viikkoina hieman känkkäränkkänä, ja kun talvi vyöryi koko voimallaan vielä  takaisin (YLLÄTYS!), tuntuu että voisin räjähtää pienemmästäkin asiasta. Todellisuudessa tuo jo jonkin aikaa kengässä hiertänyt kivi liittyy tekemättömyyteen, kun en ole päässyt tekemään niitä asioita mitä haluan. Nyt sitten pöljien kevättä seuranneen takatalven myötä taannuin lähes eskarilaisen tasolle.

"Mut kun mä haluun, mä haluun! Etkö sä tajua? Ja vielä parasta; "Kohta mä en enää kestä!"

Ja kun toinen osapuoli yrittää venkslata koronarajoitusten takia hankalaksi menneitä musatuntikuvioita, mä näen vain tietokonetta tuijottavan laiskurin. Reilua - no ei, mutta mä vaan niin haluaisin jo päästä liikkelle. Onneksi tolla siipalla näytti viimein menevän kuppi nurin kaikesta marmatuksesta ja puhisemisesta, ja se pari päivää sitten viimein totesi "okei, huomenna sitten aloitetaan".

 

Jee!

 

Nyt saisi talvi jo väistyä

 

Ja mä puhun nyt siis remontista, sehän on ollut joulusta lähtien stand by -tilassa. Tai lähes stand by, sillä ehdin mä tässä välissä maalata puolikkaan olohuoneen lattian. Olkkarin toista puolta en ole vielä päässyt maalaamaan muovimaton alta löytyneen raakalaudan takia, mikä taas tarkoittaa lattian repimistä auki, eikä sellaista hommaa ihan näin hyytävillä keleillä pysty tekemään. Tarkoitus olisi kuitenkin myös viihtyä täällä samaan aikaan, eikä vain tunkea toppahousua jalkaan ja siitäkin huolimatta jäätyä pystyyn.

Joten, kun pakkaset vielä kiristää pipoa(kin), päätettiin aloittaa remppahommat tekemällä meidän makkari ensin. Ollaan oltu kovasti toiveikkaita ja aikalailla varmojakin, että makuuhuoneen muovimaton alta löytyy kunnon höylätyt lankut. Sellaiset on kuitenkin yläkerran pikkuisessa aulatilassakin, joten miksipä ei myös makkarissa. Siinä tapauksessa remppa olisi ollut helppo - ei olisi tarvinnut kuin levyttää pari seinää uusiksi, maalata ne seinät, ja tietenkin alta löytynyt lautalattia Virtasen Porstuan jollakin hempeällä saaristolaisvärillä. 

Mutta kun se ei vaan mee niin. 

 

Innostus oli kova ja heti aamiaisen jälkeen tälläsin itseni vimosen päälle remonttivehkeisiin, nappasin sorkkaraudan käteen ja raotin muovimaton alta löytyvää levyä - ja olisin melkein voinut purskahtaa itkuun. Muovimattohirvityksen alta paljastui sellaista sekasikiölautaa etten ole ennen nähnyt, ja raotkin lautojen välissä niin rouheat, että kapoisempi jalka voisi huonolla tuurilla sujahtaa jonnekin purujen sekaan.

 

Se siitä remppastartista tähän hätään.

 

Me ollaan kohta kaksi vuotta nukuttu keskeneräisessä makkarissa.

Tällainen surkuhupaisa laudoitus löytyi muovimaton alta.

MUTTA EI TÄSSÄ PARKU AUTA. Uusiksi menee koko hoito.

 

Eilisen remonttipäivän pystyi siis pyyhkimään kalenterista. Samoin sen innostavan fiiliksen, joka aina syntyy kun tietää pääsevänsä tekemisen ytimeen. Mä taannuin taas puhisemaan - en niinkään siitä että lattia oli aivan paskaa, vaan enemmänkin siitä, ettei vieläkään päästy riehumaan remonttia eteenpäin. Nyt on ensin ostettava kallista lattialankkua (miten puutavara onkin niin karmeissa hinnoissa?), sillä vanhojen lautojen metsästykseen käytetyt kuukaudet ei ole tuottanut tulosta. Vinkkinä siis muillekin lattialautojen metsästäjille - ihan Hannu Hanhimainen tuuri pitää käydä, että löydät ensimmäisenä jonkun vanhojen lankkujen ilmoituksen ja onnistut vielä tekemään kaupatkin niistä. Ei muuten ole helppoa.

Eniten mua tässä kohtaa huolestuttaa kuitenkin se, että toi siippa "keksii" taas muita kiireitä ja mä taannun taas kiukuttelemaan. Voisin ehkä paiskoa vähän oviakin ja muuta yhtä typerää.

Tai ehkä mä taas tartun sorkkarautaan ja puran kaikki lattiat säpäleiksi. Kun ton musatyypin oma viihtyvyys alkaa kärsimään, on senkin taas pakko tarttua härkää sarvista.

Jep. Silleen mä teen.

Ps. Onpa muuten jotenkin ollut loputtoman tuntuinen talvi, eiks vaan?

Olkkari on aina vaan kesken...

ja portaikko on kesken. Hommaa piisaa.