Kaikkein vaikeinta on vaan olla

Aika usein (myös blogissa) soimaan meitä siitä, ettei sitten millään saada valmista aikaiseksi. Remontit venyy, pihalla rehottaa kaikki paitsi istutukset, Imatralle (sukulaiset) ei meinata ehtiä millään, blogi ei päivity kuten pitäisi (orastavaa valkoisen paperin kammoa ehkä?), firmat hoidetaan vähän vasurilla, pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä, muttei kuitenkaan saisi stressata. 

Ja kun mä nyt äkkiä rupesin miettimään, niin oikeastihan me ei koskaan vaan olla. Siis sillä tavalla, että istuisi vaikka terassin sohvalla ja lukisi kirjaa. Tai lakkaisi kynsiä (kynsistä päätellen sitä ei todellakaan ehdi), tai lähtisi rannalle, tai vaikka jonkun ravintolan terassille. Pysähtyä vaan olemaan - aivan äärimmäisen vaikeata meille. Vaikkei ehkä uskoisi.

Se mua välillä surettaa, kun rempasta ei meinaa tulla kokonaan valmista koskaan. Itsensä ruoskimisen sijaan pitääkin ehkä muistutella itseään, että sellaista se nyt vanhoissa taloissa vaan tuppaa olemaan. Mutta kuten kahtena Kemiön kesänä aiemminkin, pieni paniikki hiipii taas puseroon, sillä ennen miinuskelejä olisi edelleen paljon tehtävää:

• molemmat ulko-ovet pitäisi maalata. Tai itse asiassa kolme, sillä yläkerran parvekkeen ovi lahoaa kohta pystyyn.
• verstaan ilmalämpöpumppu olisi sekin parasta saada paikoilleen, jos siellä meinaa puuhata kaikkea sitä mitä oli tarkoitus (ehkäpä paljastan joskus teillekin).
• aita olisi tarkoitus maalata pellon puolelta.
• puutarhan takaosan raivaus ja tasoitus pitäisi hoitaa kuntoon.
• kymmenisen puutakin olisi hyvä kaataa.
• edellisellä kierroksella kaadetut puut olisi parasta hoitaa klapeiksi.
• vanhentunut passi pitäisi uusia, jos sitä vaikka jollain ihmeellä pääsisi talveksi pois
• viimeistelemään olkkarin remontti
  
• jne jne...onhan noita.

 

Olkkari ja ihanat Virtasen Maalien värit

Kukkapenkin uusimista

ja istuttamista

 

Ja sitten kun on ruoskinut itseään tarpeeksi, huomaa ettei me kuitenkaan oikeastaan koskaan vaan olla, ollaanhan me nytkin ehditty taas touhuamaan vaikka mitä. Esim...

 

• ihastelemaan siilivideoita mustikkamummojen kanssa metsässä
• poimimaan pikkiriikkisiä vadelmia
  
• maalaamaan kuitenkin taas läjäpäin listoja ja ikkunoitakin
• jännittämään juniorin teoriakoetta ja ensimmäistä autokoulun ajotuntia
• elvyttämään kimalaisia hunajavedellä (onnistumisprosentti sata)
• viettämään kesäpäiviä ystävien kanssa
• istuttamaan kasvimaalle lisää salaattia (ei noussut)
  
• nyppimään viheliäisiä minimatoja ruusuista pois (ennen kuin ne syö kaiken)
• kestitsemään vieraita

 

Aivan minikokoisia ja rutikuivia vadelmia

Pitkästä aikaa myös mölkkyä

 

• maalaamaan yläkerran parvekkeen alta vanhaa peltikattoa
• rakentamaan pergolaa
• vierailemaan puutarhalla ja ostamaan liian kalliita ruusuja
• istuttamaan lisää perennoja
• ihmettelemään (ja nyyhkimään) ensimmäistä muuttolintuparvea
• pelaamaan mölkkyä ekan kerran sitten Samuivuosien
• hämmästelemään lehdistä tyhjeneviä puita (NYT JO???)
• väistelemään hirvikärpäsiä
• viskomaan kiekkoja
  
• osallistumaan Taalintehtaan frisbeegolf -kisoihin (parin kuukauden turnee)
• puhumaan pitkiä puheluja Hong Kongiin (jo kaksi kesää mennyt näkemättä kaikkein rakkaimpia)
• keräämään ämpäritolkulla pudonneita omenoita (valkeat kuulaat on muuten jo syötäviä)
  
• ymsyms...

 

Ehkei se lorvikatarri sittenkään ole meihin iskenyt. Sitä vaan tulee sokeaksi tälle omalle tekemiselle, kun jatkuvasti on useampikin projekti käynnissä. 

So peace&love💛

Onneksi on frisbeegolf, ja mahtavat ystävät!