5 vuotta sitten Thaimaassa

 

Marraskuu Suomessa on ollut mulle aina äärimmäisen raskas. Valon vähyys, harmaus, kylmyys, viima, loska ja p*ska - siinähän sitä. Voisin melkeinpä sanoa, että marraskuut Suomessa on olleet se suurin syy ulkomaille haikailuun, niitä kun on tässä vuosien kertyessä kasaantunut jo aikamoinen nippu. Toisille sopii neljä vuodenaikaa (vai oliskohan näitäkin Suomessa nykyään vain kaksi?), itse olen kuitenkin kesän lapsi ja jättäisin kalenterista kuusi kuukautta kokonaan pois. 

 

Tämänkään vuoden marraskuu ei ole ollut sen kummoisempi, tai yhtään helpompi. Sisällä pirtissä menee suurin osa vuorokaudesta ihan vaan pimeyden takia, ja kuulen joka päivä koirien syvät ja masentuneet huokaukset - ihan helvetin mälsää on. Tänä vuonna lähes koko vuoden ongelmat (ehkä jopa parin vuoden) ovat poksahtaneet yksi toisensa jälkeen framille juurikin tämän marraskuun aikana. Olen valmista kauraa, tämä joulu vielä täällä (talvestakin ikävä kyllä suurin osa), sitten ei enää yhtäkään talvea. Ei me kuuluta Suomen talveen. Tämän vuoden osalta totuus on ikävä kyllä se, että ainoastaan juniorin ongelmat ovat pitäneet meidät täällä, ja mä todella tilaan nyt valoa tunnelin päähän. Olisiko joku yläkerrassa kuulolla?

 

Lääkkeeksi tähän omaan "melkein masennukseeni" päätin palata viisi vuotta ajassa taaksepäin. Siellä saman taivaan alla Samuilla muistin jokainen aamu ihmetellä, kuinka hienoa elämä on. Voi tietty olla, että nyt me maksellaan veroja niistä aurinkoisen onnellisista vuosista Samuilla, mutta jonain päivänä se aurinko paistaa jälleen tähänkin risukasaan. Jonain päivänä elämä on taas helpompaa, sen on pakko olla.

 

Mutta nyt palataan Thaimaa -muistoihin;

Vitsit miten hienoa Samuilla olikaan!

Viisi vuotta sitten Thaimaassa

SATUN

 

Viisi vuotta sitten marraskuussa olimme asuneet Samuilla aikalailla vuoden päivät. Se vuosi oli pitänyt sisällään jo melko monta boarderrunia (pakollista rajanylitystä) ja marraskuussa 2016 oli vuorossa jälleen yksi haastava. Se alkoi kovalla kuumeella ja vatsataudilla, mutta kun passissa lukee tietty päivämäärä, silloin on mentävä rajan yli vaikka itkien.

Suunnitelmissa oli paratiisisaareksikin mainittu Koh Lipe (Malesian rajalle helppo koukkaus), mutta kuumeilun takia lyhennettiin reissua ja päädyttiin pariksi yöksi Malesian rajan läheisyydessä sijaitsevaan Satuniin. Satun on hiljainen muslimivoittoinen kaupunki eteläisessä Thaimaassa, eikä mitenkään erityisesti turistien suosiossa. Lähinnä siellä pyörivät juuri meidän kaltaiset ulkomaalaiset, joitten on pakko kolmen kuukauden välein käydä hakemassa leima passiin, jonka turvin saa taas viettää seuraavat kolme kuukautta Thaimaan rajojen sisäpuolella. Koska Satunissa ei vielä olla kyllästytty turisteihin, se ystävällisyys mitä osaksemme saimme oli mykistävää. Jos joskus on tuntenut itsensä julkkikseksi, se tapahtui juuri tuolla.

 

Vaikka emme päässeet tuolla kertaa Koh Lipelle, meidän ihmetykseksemme universumi heitti Koh Lipen pienen ravintolan viereiseen pöytään Satunissa. "Mita kuuluu, saalmiaakki, matti nuukanen" - kuului iloisesti viereisen pöydän kaljuuntuvan italialaismiehen suusta. Tämä kaveri, mr. Luca, oli aikoinaan seurustellut kuusi vuotta suomalaisen naisen kanssa, tutustuen ehkä niihin "tärkeimpiin" asioihin myös Suomessa😅. Luca pyöritti vielä silloin Blue Tribes garden beach resorttia Koh Lipellä yhdessä hänen sydäntään lähellä olevan alkuperäisväestön Chao Leh:n kanssa. Chao Leh -väki (people from the sea) on turismin myötä Andamanillakin ajettu ahtaalle monikansallisten yhtiöitten ostettua ja jopa ryövättyä heidän maitansa vuosien saatossa. Luca on antropologi ja on tutustunut pintaa syvemmältä juuri tuohon "heimoon" auttaen heitä mm. tekemällä heidän tarinaansa ja kohtaloaan tutuksi. Me sovimme tuolloin vuonna 2016 Lucan kanssa treffit Koh Lipelle johonkin lähitulevaisuuteen, mutta valitettavasti sitä päivää ei koskaan tullut. Paitsi meille kaikille, koronavuodet on olleet myös Lucalle ja Koh Lipelle vaikeita. Tästä marraskuusta eteenpäin Lucaa ei Koh Lipellä enää tapaa, mutta unelmia hänellä vielä on. Toivottavasti tulevaisuuden unelmat vie todellakin tuon italialaiskaverin uutta resorttia rakentamaan Madagascarille (tai Filippiineille, tai Indonesiaan, tai...). Onnea Luca tulevaan!

 

Voimia myös  Chao Leh -ihmisille. Toivottavasti tämä koronap*ska hellittää pian.

 

Lucasta ja Chao leh: sta voitte lukea enemmän täältä ja täältä.

 

Satunissa asuttiin pupuresortissa, ja vitsit että pupuja olikin paljon.

 

REMPPAA THAIMAASSAKIN

Kun näitä muistoja kaivelin, kävi selväksi ettei me osattu Samuillakaan elää ilman remppahommia. Me oltiin jo aiemmin rempattu siellä yksi vuokratalo, jota manageroitiin meidän silloisen vuokranantajan pyynnöstä. Marraskuussa viisi vuotta sitten me kuitenkin rempattiin sillä hetkellä asuttamaamme unelmakartanoa. Kartanon hollantilaista omistajaa emme olleet koskaan fyysisesti tavanneet, mutta meillä oli hyvä yhteys häneen ja lupa pitää kartanosta huolta. Siis myös remppaamalla (hulluja vuokralaisia - maksaa nyt omasta kukkarosta rempat).  

Kartanossa vuosi yläkerran vessa siihen malliin, että alakerran olohuoneessa olisi voinut käydä vaikka suihkussa. Siinä sitten välikaton korjauksen tiimellyksessä päätimme maalata ensin keittiön kulahtaneet seinät ja katon, ja sittenhän se mopo karkasi jotenkin käsistä. Niinhän näissä hommissa yleensä tuppaakin käymään. Se että "maalaan vain nämä seinät" ei ainakaan meillä koskaan toteudu, vaan yhtäkkiä huomataankin viisi viikkoa jo menneen pensselin ja telan varressa. No mutta enivei, marras -joulukuun vaihde on yleensä se sateisin aika Samuilla, joten tietokoneen tuijottamisen sijaan sitä mieluummin keksii vaikka jotain puurtamista.

 

Tossa kartanon remppakuviossa kävi muuten loppupeleissä niin, että vuokranantaja ilmoittikin laittavansa talon myyntiin. Oi miten kiva juttu. Me saimme silloin etuosto-oikeuden kartanoon, mutta päädyimme tiukan pohdinnan jälkeen kuitenkin omistamisen sijaan säilyttämään vapautemme liikkua minne ikinä mieli tekisikin. Mutta eihän sekään juttu sitten loppupelissä ihan kivuttomasti mennyt, lukaise vaikka tyypistä "Landlord from hell". 

 

Tässä tällä kertaa Thaimaa -muisteloita viiden vuoden takaa. Sen verran nastaa vanhojen juttujen kertaus oli, että taidanpas tehdä pienen juttusarjan eri vuosilta Samuilla. Samalla pääsen fiilistelemään tulevaa Samuin reissua, joka (jos kaikki menee putkeen) on jo alle kahden kuukauden päästä. 

 

UUUH, MITEN HIENOA!

 

Tsemppiä Luca, tsemppiä juniorille ja meille ja tsemppiä teille kaikille. Tämäkin p*ska loppuu aikanaan (ihan varmasti) ja sitten on taas helpompaa.

 

Pus.

 

Ps. Hyvänmielen kuvia Samuilta, olkaa hyvät!

 

Vaikka kartano olikin vähän rempsallaan, se oli ihana!

Eiköhän juniorikin ollut onnellinen, onnellisempi...

Koiraelämää Samuilla

Nämä rantojen siivoukset oli huippunastoja!