Näin toimi Samui Sandbox

 

 

We did it!

 

Kaiken säädön ja hermoromahdusten jälkeen, 29.1.2022 klo 18.40 thaikkuaikaa, me viimein ländättiin Samuin tropiikkiin. Tänne "kotiin", johon ikävä on ollut ylitsepursuava.

 

Tuota onnellista hetkeä ennen käytiin siis toistamiseen koronatesteissä tuulisessa Raisiossa, ja tällä kertaa myös Tompan testi näytti negatiivista. Koirat hoitoon, pikasiivous, kukat olkkarin pöydälle Pauliinan kasteluja varten ja menoksi.

Aina kuin mahdollista, me lennetään Qatarilla, niin tälläkin kertaa. Palvelu ja tarjoilut on aivan huippuluokkaa, ja Dohan kenttäkin hyvin simppeli. Välietappi Dohan kentällä kuuden tunnin jälkeen tulee itse asiassa juuri sopivaan paikkaan. Pääsee jaloittelemaan ja ikään kuin nollaamaan edellisen lennon ennen seuraavaa kuuden tunnin lentoa, jonka voikin sitten illallisen ja parin viinin jälkeen yrittää nukkua. Tällä kertaa vielä matkustajien kannalta onnellisesti Doha-Bangkok -väli koneessa oli melkolailla tyhjää, ja kukin reissaaja pystyi valitsemaan itselleen oman penkkirivin, mihin sai oikaistua koko kroppansa. Mikäli pystyisin nukkumaan koneessa, olisin nukkunut onnellisesti ihan omalla penkkirivilläni.

Me oltiin ennen reissua pohdittu, kuinkahan mahtaa "Samuin sealed route" toimia, ja kyllähän se uskomattoman napakasti pelasi. Dohan koneesta ulos, ryhmä "matkanjohtajia" vastassa, ja sitten todellakin mentiin napsakkaa vauhtia kukin oman paperinivaskansa kanssa eri tarkastuspisteiden kautta kohti seuraavaa gatea. Vessassa (tai muuallakaan) ei todellakaan tarvinnut pysähdellä, vaan kuljettiin suoraan lähtöruudun kautta seuraavalle etapille. 

Jossa valitettavasti oli viiden tunnin odotus. 

Mihinkään ei voinut mennä, ruokaa ei ollut, ainoastaan vessat ja välipala-automaatti. Väsyneille reissaajille aikamoista myrkkyä, enkä usko näillä spekseillä tekeväni reissua ihan heti uudestaan. Uuuh, tulispa pian taas ajat normaalit.

Kone Bangkokista Samuille oli joka paikkaa myöten turvoksissa. Normaalioloissa näillä Bangkok Airwaysin tunnin lennoilla tarjotaan välipalat ja kahvit, mutta koska "Sealed route", mitään ei tarjottu. Maski piti olla naamalla AIVAN KOKO AJAN, eli jos halusi hörppiä omasta pullosta vettä, piti sekin tehdä salassa. Mutta, koneen laskeuduttua Samuin kentälle, jokainen matkustaja sai oman eväskassin mukaansa.

 

Ihana kotiinpaluu!

Muovi-ihmiset Samuin kentällä.

 

Samuin pikkuruisella ja kauniilla kentällä otettiin ensimmäisenä omat kapsäkit hihnalta ja siitä marssittiin sitten nöyrässä jonossa muovipukuisten vastaanottajien luokse. Tuolla etapilla kukin matkustaja sai omalla nimellään varustetun laboratorioputkilon mukaansa, joka kourassa jonotettiin viereiselle testipaikalle, missä taas otettiin koronatestit. Koko homma oli ohi erittäin nopeasti, ja lupaan että testin ottaminen täällä Thaimaan päässä on huomattavasti hellempää meininkiä, kuin Suomessa.

Testin jälkeen olikin vuorossa muovitettu ja desinfioitu minivan -kyyti hotellille. Yhdeksän hengen pakettiautossa oli vain kuljettaja ja me kaksi, vaikka meidän koneesta tuli muitakin tyyppejä samaan hotelliin - kuten esimerkiksi meidän tuleva naapurimme Andy Itävallasta. Hotellilla näytettiin taas samat paperit ties monennenko kerran, ja siitä meidät sitten pikapikaa ohjattiin omaan huoneeseen karanteeniin. Oman bungalowin terassilla sai istuskella, mutta muualla liikkuminen oli kiellettyä. Me tilattiin ruoka hotellin ravintolasta, mutta moni tuntuu käyttävän karanteenipäivillä myös Food Pandaa. Illallisen jälkeen olikin sitten enemmän kuin helppoa siirtyä höyhensaarille, olihan aamulla kympiltä tarkoitus suunnata ensimmäisiin fribakisoihin saaren toiselle puolelle. 

Tuo suunnitelma ei tosin mennyt kuten piti. Kun esimerkiksi Phuketissa koronatestin tulokset tulee muutaman tunnin kuluessa, meille tuloksia ei meinannut tulla millään. Aamulla ysin aikaan ei vielä mitään tietoa, ja meille alkoi olla enemmän kuin selvää, että ensimmäiset fribakisat Samuilla aloitetaan ilman meitä. Jossain kohtaa respan kaveri kuitenkin sanoi, että hän näkee meidän tulosten olevan negatiiviset, mutta ilman virallisia papereita hän ei saisi päästää meitä ulos. Pienen lirkuttelun ja selvittelyn jälkeen onnistuttiin kuitenkin hellyttämään virkailija päästämään meidät matkaan. 

 

Niihin kisoihin me ei kuitenkaan ehditty.

Laem sorin fribakisat me missattiin, mutta päästiin kuitenkin heittelemään.

Karanteenihotelli Escape beach resort

Me valittiin ensimmäiseksi yhdeksäksi yöksi Escape beach resort Maenamin rannalta, mutta ainakin näin nousuveden aikaan rantaa ei ollut. Hotelli tuntui koko ajan olevan täynnä varmasti siksi, että Samuin SHA ++ -hotelleista se oli yksi halvimmista (n. 30€/yö). Huoneet oli kyllä todella naftit, mutta onneksi ihan miellyttävät. Itse hotellista en pitänyt lainkaan - aamiaisbuffet oli äärimmäisen niukka ja joka ikinen aamu KAIKKI ruoka oli kylmää. Kylmät paistetut kananmunat ja kylmät pekonit, yök.

Sijainniltaan hotelli on myös hankala, mikäli ei liiku mopolla tai autolla. Uima-allas löytyi, mutta sekin oli hyvin pieni. Me ei ollaan pitkään aikaan asuttu hotelleissa, ja varmasti osa tästä hotellikokemuksesta latistui koronan takia. Kaikkialla olisi pitänyt olla maskit (sisätilat ymmärrän, mutta että ulkonakin), enkä kyllä oikein etsimälläkään löytänyt sitä kuuluisaa vieraanvaraisuutta ja niitä kuuluisia thaimaalaisia hymyjä. Ravintolan nuoret tarjoilijatytöt sentään olivat mukavia.

Mulle ei kiitos enää ikinä.

 

Escape beach resort, kivalla paikalla, muttei kiva.

Mutta oli meillä ihana naapuri Andy.

 

Ensifiilistelyt Samuilta

Melko tyhjäähän täällä on. Me tosin ollaan painettu kohta kaksi viikkoa frisbeegolf -kuplassa, joten täysin kattavaa vaikutelmaa ei missään nimessä vielä olla saatu. Suurin osa paikallisista pitää maskia joka paikassa (myös ulkona), ja se mikä ehkä eniten ihmetyttää, myös yksin mopolla ajaessa. Kypärää ei niinkään, mutta maski istuu tiukasti naamalla. Maskittomuudesta täällä ei sakoteta, mutta paikallisten ystävien kanssa puhuttuamme syy maskin käyttöön ulkonakin on kohteliaisuus muita kohtaan. Mitä olen muualta kuullut, niin Phuketissa saattaa maskittomuudesta saada jopa sakot.

Rannoillekaan ei olla vielä juurikaan ehditty. Parina päivänä ollaan loikoiltu Choengmon beachilla ja oi miten nautinkaan sen tyhjyydestä. Osa ravintoloista on kaatunut koronan myötä, mutta uuttakin on raunioitten tilalle onneksi rakentunut. Yksi asia on Samuilla kyllä hienosti muuttunut, nimittäin autotiet. Mopoille (tai hitaammalle liikenteelle) on tehty omat kaistat monellakin alueella ja jopa parkkipaikkoja on saatu aikaiseksi ahtaille paikoille teitten reunaan. Teitten varsien roikkuvia ja vaarallisia sähköjohtoja on vedelty uudestaan, samoin kun on tehty viemäreitä uusiksi. Aikamoisia tulviahan täällä aiemmin monesti oli, joten toivottavasti nämä uudet viemäröinnit helpottaa ainakin pahimmilla tulvapaikoilla. 

Chaweng on edelleen tyhjä, vaikka ilmeisesti hiljalleen heräämässä uuteen nousuun. Central Festival -kauppakeskus on paikoillaan, mutta sielläkin on valtavasti tyhjää. Moni uusi hotelli on mennyt konkurssiin ja viidakon valtaamia, rakennusprojekteja on jäänyt kesken, mikä on kyllä surullista. Toivottavasti jatkajia löytyy, sillä tyhjät ja viidakon valtaamat rakennustorsot on masentava näky. Ehkäpä elämä helpottaa täälläkin vielä lähitulevaisuudessa, mutta sitä ennen Thaimaan täytyy kyllä helpottaa maahan saapumista. Moni ei todellakaan ole valmis ottamaan sitä riskiä, että viettääkin muutaman viikon lomasta puolet jossain ankeassa karanteenissa. 

 

Jos jotenkin nyt yrittää summata näitä ensimmäisten päivien fiiliksiä, niin Samui on nyt enemmän thaimaalainen, kuin moneen vuoteen ennen tätä. Silloin kun me vielä asuimme täällä, saari oli selkeästi turistikeskeinen, nyt paikalliset yritykset on taas vallanneet tilaa kansainvälisiltä yrityksiltä, ja se todella miellyttää ainakin meitä. 

 

Fisherman's village päivällä. Tyhjää on.

 

Halleluja!

We are finally free!!!

Toinen koronatesti Thaimaassa tehdään siis viidentenä päivänä. Meillä oli silloin kisat, joten käytiin taas ruinimassa meidän respassa vähän erityisvapauksia. Kauhean innoissaan respan kaveri ei ollut, mutta antoi meille kuitenkin luvan mennä testeihin jo neljäntenä päivänä. Näin siis tehtiin.

Samuilla testipaikka on Samui Hospitalin parkkipaikalla Nathonissa, vaikka olen myös kuullut, että joku olisi käynyt Bangkok Hospitalissa Chawengilla. Me mentiin kuitenkin Nathoniin, koska näin respa meiltä vaati. Koko homma oli hoidettu kymmenessä minuutissa, ja siitä sitten jatkettiin taas harjoittelemaan seuraavana päivänä alkaviin fribakisoihin. Meidän hotellin respa kyllä väitti meille, että testin jälkeen on tultava taas hotelliin karanteeniin siihen asti, kunnes testitulos saapuu negatiivisena. Tähän me ei suostuttu, sillä Samui Sandboxin säännöissä näin ei ole, vaikka ilmeisesti uudessa Test & Go -metodissa se on juurikin niin. 

Koronatestin tuloksen piti sairaalan mukaan tulla seuraavana aamuna kymmeneen mennessä, vaan ei tullut. Me kuitenkin oltiin jo luikittu ulos hotellista kisoihin, sillä oltiin ihan varmoja että joku löytää meidät kyllä, mikäli testitulos onkin positiivinen. Kun seuraavinakaan päivinä kukaan ei meitä pysäytellyt, eikä oven takana seisonut poliisi, jatkettiin oloa ihan normaalisti. Ja itse asiassa, kukaan ei missään vaiheessa kertonut meille testituloksia, ennen kuin vasta yhdeksäntenä päivänä, kun kirjauduttiin hotellista ulos. Toisin sanoen, aivan saumaton ei ainakaan Sandbox -systeemi ole.

 

Me ollaan vapaita kuitenkin. Halleluja! 

Thongson bayn rannalle on ilmestynyt pari possua<3