Koh Samui 2023 - mitä jäi käteen?

 

 

Nyt kun tämänkin vuoden Samuireissu on taputeltu ja makusteltu OIKEIN AJAN KANSSA, on kai viimein aika tehdä jonkinmoinen yhteenveto. Itselle nyt ainakin, mutta veikkaan että monia uskollisia blogin  lukijoitakin (kiitos uskollisuudesta💜) kiinnostaa millä fiiliksillä tänä vuonna Samuin jälkeen ollaan.

 

Noh, ikävä on varmasti ikuinen tunne, ja se tunne tulee tuskin koskaan muuttumaan. Kun ei olla siellä, osa sielusta loistaa poissaolollaan. Ainakin Suomessa ollessa kuljetaan menemään kuin polkupyörä ilman takarengasta, tai auto kolmella pyörällä - eteenpäin mennään, mutta vähän hankalasti, koska jotain puuttuu. Voi olla että tämä on pelkästään luonnekysymys, sellainen outo tunne että olisi koko ajan hiukan väärässä paikassa. Itsestäni tunnistan tuon omituisen fiiliksen ja luulen sen olleen osa omaa elämääni ihan nuoruudesta lähtien. Onkohan mahdollista, että jostain jonain päivänä löytyisi sellainen kolonen, jonne vihdoin ja viimein haluaisi itsensä juurruttaa?

Ja olisiko se edes tarpeellista?

 

Tietäispä aina minne mennä...

Thaimaan symppikset kalastajabotskit.

Näihin maisemiin ei kyllästy koskaan.

 

 

Vuonna 2022 tein myös yhteenvedon Samuille paluusta muutaman vuoden poissaolon jälkeen, ja silloin tiesin vuorenvarmasti, että me palataan vielä. 

 

Ainakin kerran.

 

 

Mites 2023 reissun jälkeen?

 

Tänä vuonna tunnen, että me palataan vielä - ainakin kerran. 

Viime vuonna nautittiin Samuista kuukausi, tänä vuonna vielä kaksi viikkoa pidempään. Moni asia vaikuttaa tietenkin kaikkeen, mutta jännästi tänä vuonna ajattelin jopa niin, että kuukausi olisi riittänyt. Mulla toki on aina ikävä Boota ja Salsaa ja se vaikuttaa asiaan, mutta tässä oli jotain muuta. Ainakin se, että turistina Samuilla näin valtavalla kokemuksella mitä meillä on, aika kävi vähän pitkäksi.

En olisi koskaan uskonut sanovani näin, mutta niin paljon on sieltä jo nähty, eikä pelkkä lämpö näytä mulle nyt riittävän. Kaipaan enemmän ja haluan selvästi jotain muutakin - ainakin kokemuksen verran. Mua on vaivannut Euroopan lämpimät kohteet jo niin pitkään, etten oikeastaan näe muuta mahdollisuutta, kuin lähteä etsimään. Tämä tietenkin siinä tapauksessa, että se on taloudellisesti mahdollista ja että tuulet on kohdillaan ja Universumi on yhtä mieltä omien ajatuksieni kanssa. Elämä kun on ja mitä tahansa voi aina tapahtua. Mitä Universumi meidän kohdalla sitten päättääkin ja mihin tienviitat jatkossa osoittaa, se jää nähtäväksi.

 

Jossain vuorilla vähän liian laiha heppa ihan yksikseen.

Keinuja toisensa perään...

...mihin jäädä miettimään vaikka seuraavaa siirtoa...

 

Eilen kävin hakemassa vanhoja ikkunanpokia eräältä hevostallilta läheltä Taalintehdasta ja siinä idyllisiä kylänraitteja ihastellessani mietin kuinka upea Kemiönsaari voikaan olla. Ja ihmettelin samalla myös sitä, että mikä helvetti ihmistä voikaan vaivata, kun ei voi vaan päättää jäädä. 

 

Miksi aina pitäisi olla jossain muualla? Miksi ei voisi vaan jäädä?

Kun ei vaan voi. 

 

Vielä on tarve nähdä muutakin ja elää siellä jossain muualla. Jossain muuallakin kuin Samuilla.

Ps. Jos meillä ei olisi koiria, oltaisiin varmuudella koko ensi talvi Samuilla. Koirien kanssa se on paitsi kallista, myös hankalaa, sillä siellä vuokranantajat ei juuri arvosta koiria asukkeina. Puoleksi vuodeksi ei ole myöskään mahdollista, eikä tietenkään haluakaan jättää koiria Suomeen hoitoon. Eurooppa olisi mahdollista myös rakkaitten karvakorvien kanssa, joten...

Let's see💛

Kyllähän Samui aina hymyn huulille saa.

Ja lähteminen sieltä on joka kerta kovin vaikeata.