Me lähdettiin Euroopan roadtripille täysin noviiseina. Ei aiempaa kokemusta matkailuautoilusta, ei tietämystä mistään tekniikasta, ei lähes hajuakaan karavaanimeiningistä, eikä edes reittisuunnitelmaa. Ainoastaan yksi päivä oli lyöty lukkoon meidän kalenteriin, ja se oli Madridin fribakisat joulukuun alussa. Kaikki muu oli mysteeriä, aikaa viisi ja puoli kuukautta.
Melko urpoja kun ollaan, mitä tahansa olisi voinut sattua. Karanavaanarit Euroopassa -FB ryhmää kun seuraa, voi valita itselleen mitä kummallisempia ongelmia - ryöstöjä Ranskan rekkaparkeissa, kivityksiä Italian maanteillä (jotta joutuisit maksamaan kivittäjälle korvauksia), punnituksia Itävallan tarkistuspisteillä (kaikilla on autoissa ylipainoa), sakkoja Espanjan puskaparkeissa, ym ym. Kaikkea siis maan ja taivaan väliltä. Riskejä toki on, se on selvä.
Jos alkuun pelättiinkin tuntematonta, reissun loppua kohden oltiin Pelle Pelottomia, sillä eihän meille tapahtunut mitään näistä. Ei tullut sakkoja, koko reissuun otettu omaisuus tuotiin myös takaisin (liian iso retkipöytä tosin myytiin Chipionassa), kukaan ei kivittänyt meitä, ja kaikkine ylipainoinemme saatiin huristella maasta toiseen ilman ongelmia. Kaikilla ei tietenkään ole näin hyvä tuuri, eikä varsinkaan aina, mutta ehkä sanonta "hulluilla ja humalaisilla on suojelusenkelit" pitää paikkansa.
Omituisen turvallinen reissu oli, pakko myöntää. Muutaman kerran sydän teki voltin, mutta onneksi vain muutaman.
 |
| Frigilianan ihana kylä. |
 |
| Jossain Slovenian vuorilla |
Liettuan parivaljakko
Koska meillä oli alkumatkasta kiire Madridiin, ja koska "herkulliset" marraskuun ilmat, paineltiin Via Balticaa pitkin sata lasissa. Saatettiin välillä ajaa kovempaakin, mutta pyrittiin kuitenkin osumaan nopeusrajoituksiin. Tosin heti Virossa napattiin ylinopeussakko, mutta se johtui kyllä siitä, ettei huomattu nopeusrajoitusta missään.
Ihan ensimmäinen ulkomailla vietetty yö vietettiin Jõulumäen Virkistyskeskuksen matkaparkissa. Ihana paikka, ja ekaksi yöksi (kun kaikki oli vielä uutta) nappivalinta. Kympillä sai kaiken, lämpimät suihkut, sähköt, vedet ja tyhjennykset, päästiin siis rauhassa harjoittelemaan vessankin tyhjennystä, vaikkei siihen vielä tarvetta ollutkaan.
Toiseksi yöksi oltiin Park4Night -sovelluksesta etsitty jo valmiiksi Liettuan puolelta parikin "puskaparkkia", joista ensimmäinen skipattiin levottoman oloisen meiningin takia. Kello oli jo paljon, ja väsy painoi silmäluomia, joten päätettiin jäädä toiseen valittuun yöpaikkaan. Se oli jonkinlainen parkkipaikka päättyvän tien päässä, mutta saman tien kun saatiin auto parkkiin, pari liettualaista "laitapuolen kulkijaa" ilmestyi seurustelemaan. Kysymykset oli hieman tungettelevia ja se tapa, millä tyypit mittaili pyörätelineessä suojapussin alla olevia polkupyöriä kieli kieltämättä siitä, että jos siihen jäädään, ollaan jo reissun toisen yön jälkeen vähintäänkin fillareita köyhempiä.
Ei siis jääty, vaan päädyttiin jollekin bensa-asemalle rekkojen väliin yöksi. Paikka oli mainittu Park4Night -sovelluksessa, joten joku muukin oli siellä yöpynyt. Hintaa turvalliselle yölle kertyi kokonaista kolme euroa, jonka olisi voinut maksaa vaikka nelinkertaisena pienestä mielenrauhasta. Aamulla rekkakuskien kanssa hammaspesulla nahka parkkiintui jo huomattavasti, ja tuntui että seuraavasta jännityksestä selviää pienellä ärähdyksellä.
Näin jälkikäteen huomaa muuten itsekin, kuinka vähästä alkumatkasta säikkyi. Loppumatkasta tuntuu ettei mielenterveys horjunut mistään.
Paitsi yllättävistä asioista, kuten
Mijasin vuorten tuulet
Me yövyttiin Mijasin vuorilla varmaan pari viikkoa yhteensä. Tuulet kuuluu kuulemma asiaan keväisin, ja jopa aivan ensimmäisenä yönä tuolla teki mieli lähteä karkuun. Silloin ei vielä lähdetty, vaan vietettiin uneton yö tuulten riepoteltavina, ja maksettiin univelkaa fribakisojen aikana.
Tuon yön jälkeen opittiin seuraamaan mistä suunnasta tuulee, ja osattiin ehkä jopa osittain parkkeerata auto järkevämpään paikkaan ja ottamaan fiksummin tuulet vastaan. Mikäli et ole viettänyt öitä asuntoautossa myrskytuulissa, et voi ehkä kuvitellakaan mitä riepotusta se on. Koko auto heiluu aivan älyttömästi, ja varsinkin vuorilla käväisee oikeasti mielessä putoamisen mahdollisuus. Tai vähintään että auto kaatuu, vaikka ei kai muutaman tuhat kiloa painava vempele ihan helposti kaadukaan.
Meidän yöpymiset Mijasin vuorilla päättyi siihen vihoviimeiseen myrskyyn, josta ei kummankaan mielenterveys enää selvinnyt. Kello neljä yöllä oli vedettävä verkkarit niskaan, ja lähdettävä yön pimeydessä laskettelemaan alas. Mitäänhän ei missään nähnyt, vain alapuolella rannan tuntumassa loistavat katuvalot, joita kohti karavaani valui hiljalleen.
Onneksi Malagan Sacaba beachin tuttu rantapuska oli lähellä ja siellä sai näemmä edelleenkin yöpyä, joten suunnattiin sinne. Vähän meni yö myöhäiseksi (tai paremminkin aikaiseksi), mutta olipa helpottavaa huomata auton pysyvän edes jotakuinkin aloillaan. Tuulihan toki rannallakin, mutta tuo Mijasin vuorten yömyrsky oli aivan hullu.
Voin hyvin kuvitella, miltä yö veneessä karmean myrskyn silmässä tuntuu.
 |
| Salsa ja Mijasin vuoret |
 |
| Upeat maisemat Mijasista |
Luonnonvoimien edessä sitä on aika avuton, kuten myös luontokappaleitten:
Salsa ja raivostunut vapaa hevonen
Tämä järkyttävä tapahtuma oli ohi varmasti alle viidessä minuutissa, mutta ne minuutit oli elämäni ehkä pisimmät.
Rehellisesti sanottuna meidän reissun ainoa punainen lanka oli fribakentät (ja kisat) ympäri Eurooppaa. Menestystä ei juuri tullut, mutta aivan uskomattoman hienoja paikkoja kertyi muistojen arkkuun roppakaupalla. Yksi näistä oli Ranskan Junas -kylän liepeillä oleva upea vanha tiilitehdas, jonka sympaattinen ranskalainen pariskunta on ottanut haltuunsa vuonna 2017. Paikan nimi on Le Mas des Teullières, ja sinne voit sinäkin (vaikket pelaisikaan) mennä nauttimaan upeasta maaseudun rauhasta. Perhe nimittäin vuokraa osaa talostaan vierailijoitten käyttöön ja meidänkin visiitin aikana siellä odoteltiin häävieraita saapuvaksi. Kerrassaan upea miljöö häitä ajatellen!
 |
| Le Mas des Teullières |
 |
| Le Mas des Teullièresin vahtikoira |
Le Mas des Teullièresin valtavilla mailla on myös omistajien yksityinen 18 -väyläinen frisbeegolf -rata, ja voin luvata että sekin on aivan omaa luokkaansa. Olimme tietenkin ainoita tuolla pelaamassa ja rouvan pienen rataesittelyn jälkeen lähdimme reput selässä koko konkkaronkka (koirat mukana) kiertämään rataa. Saatesanoiksi rouva varoitti meitä parista vapaana juoksentelevasta hevosesta jollain väylällä, mutta ajateltiin korkeintaan upeitten hevosten kruunaavan kokemuksen.
Toisin kävi. Olisiko ollut heti väylällä kaksi, kun näimme hevoset kymmenien metrien päässä. Boo on karkaamistensa takia aina hihnassa, mutta Salsa saa kilttinä tyttönä löntystellä vapaana. Tässä kävi kuitenkin niin, että jotenkin Salsa ehti vaivihkaa hiippailemaan hieman liian lähelle toista hevosista (vajaa parikymmentä metriä ehkä). Kun huomasin tämän, käskin Salsaa tulemaan luokse, ja niin se kilttinä tyttönä oli tekemässäkin. Se ei kuitenkaan kelvannut sille isommalle hepalle, vaan kun raja oli kerran ylitetty, se päätti iskeä.
Huomasin kun hevonen kuopi maata ja pystyin melkein näkemään sieraimista nousevan savun. Ymmärsin välittömästi hevosen hyökkäävän Salsan päälle, ja olin varma ettei Salsa ikinä milloinkaan juokse riittävän nopeasti päästäkseen karkuun. Salsa kyllä yritti, mutta hullu hevonen oli nopeampi. Se sai nopeasti Salsan kiinni, yritti potkaista, Salsa teki nopean U-käännöksen, ja niin teki heppakin. Se sai Salsan taas kiinni, yritti potkaista, jolloin Salsa teki taas komeat käännökset. Siihen hevonen luovutti, juuri silloin kun olin itse tarttumassa isoon maassa lojuvaan oksaan ja hyökkäämässä.
Huh mikä tilanne! Olin varma että Salsa loukkaantuu niin pahasti, ettei selviä. Tuon trillerin pyöriessä silmieni edessä ehdin jo miettimään, mitä seuraavaksi? Olisi pitkä matka sieltä oliivilehtojen keskeltä kantaa loukkaantunutta Salsaa ihmisten ilmoille, ja missähän mahtaisi olla lähin eläinlääkäri? Ja kuinka ylipäätään selvittäisiin Salsan vakavasta loukkaantumisesta, ehkä kuolemastakin?
Jotain ihmeellistä kuitenkin tapahtui, sillä Salsa näytti sittenkin olleen riittävän nopea kaikissa käänteissään, eikä hullun hevosen potkut osuneetkaan. Ei näyttänyt olevan kipuja, eikä tuntunut olevan mitään vammaakaan missään, korkeintaan sillä henkisellä puolella. Meillä kaikilla.
Loppu siis hyvin, vaikka pystyinkin tuntemaan sydämeni kurkussa vielä pitkään.
Mitä tohon roadtripiin kokonaisuutena tulee, niin kuten itsekin huomaatte, melko pieniä oli meidän ongelmat. Toki pahimmassa skenaariossa olisi voinut käydä erittäinkin huonosti, mutta meille kävi hyvin.
Eli rohkeasti vaan reissuun, mikäli sitä pohditte💜
 |
| Se oli tuo valkoinen heppa, joka tosta sitten hyökkäsi. |
 |
| Upea fribakenttä kuitenkin |
 |
| Näitä heppoja oli siellä enemmänkin, suurin osa kuitenkin aitauksessa. |
